keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Off season

Tämä on sitä aikaa kun ehtii tehdä paljon kaikkea muuta, ja samalla kohentaa fyysisiäominaisuuksia. Olen viettänyt paljon aikaa kuntosalilla, ja tulokset siellä ovat olleet hyvin nousujohteisia. Nyt on meneillään perusvoimakausi, jolla haetaan voimatasoja korkeammalle. Sen tarkoitus on tukea ensi vuoden puolella tehtyjä maksimi- ja nopeusvoimaharjoituksia. Jotta niistä saa mahdollisimman paljon hyötyjä irti pitää olla lihasta jolla tuottaa niitä.

Eli vuoden vaihteen jälkeen alan siirtymään kohti maksimivoimaa, jolla otetaan lihaksesta kaikki irti. Maksimivoimaharjoittelulla tuotetaan maksimimäärä voimaa, joka samalla tukee lyöntiä kun pitää saada koneesta enemmän irti. Kevättä kohti mentäessä siirryn nopeusvoimaan, jonka tarkoitus saada tämä mies niin räjähtäväksi kuin mahdollista. Se on kuitenkin tärkeä ominaisuus jos itse lyöntisuoritusta ajatellaan.


Golfkenttien nurmilla käveleminen on lihasten näkökulmasta hidastavaa, siksi on tärkeää tehdä nopeusvoimaa jolla herätetään nopeat solut takaisin "hereille". Siksi aina kierroksen jälkeen onkin tärkeää tehdä joku pieni nopeusvoima- tyyppinen harjoitus. Esimerkiksi pienet spurtit, penkkihyppelyt, loikat ja sen sellaiset ovat toimivia. Harjoituksen ei tarvitse olla kovin pitkä, 10-30min riittää hyvin.


Siirryin myös valmennus tehtäviin ainekin nyt osa-aikaisesti. Olen vetänyt koko syksyn meidän Nurmijärven edustus- ja kilpapelaajien treenejä. Teen niitä nyt ainekin niin pitkää ennen kuin omat reissut lähtee rullaamaan. Se on antanut myös itselle paljon, koska pitää miettiä millaisilla harjoitteilla ja miten pelaajat oppisivat parhaiten. Ja vaikka itse tietää miten esimerkiksi joku lyönti lyödään, siinä mitataan omat pedagokiset taidot kuinka sen saa kerrottua niin että opetettavakin oivaltaa. Tärkeää on kuitenkin että antaa pelaajalle avaimia oivaltamiseen, sitä kautta uskon että myös kehitystä tapahtuu.

Nyt kun on ollut aikaa, ahersin pienen kalenteriprojektin. Tarkoituksena kerätä ensi kautta varten tukieuroja, millä pääsisi keväällä kunnon olosuhteisiin harjoittelemaan. Kalenterin hinta on 25€ (sis. alv.). Eli mikäli sun seinältä vielä puuttuu ensi vuodeksi kalenteri, laita viestiä osoitteeseen henri.satama@gmail.com. 

Nyt hyvää joulunodotuksen aikaa!

- Henkka

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kausi pakettiin

Euroopan Tourin karsinnat päättyivät selkeään karsiutumiseen, ja samalla myös kausi 2015 tuli päätökseen kisojen osalta. Peliesitykset ovat olleet heikkoja läpi kauden, eikä tulosten valossa ole kuin pari pientä valoläiskää. Henkisesti kausi oli todella pitkä, kun peli ei lähtenyt missään vaiheessa kulkemaan. Kevätkaudella sain paljon startteja CT:llä, ja niistä seurasi yhtäluukunottamatta kaikista karsiutuminen. Reissut ovat kuitenkin kalliita, säästöt alkoi loppumaan ja kun mistään ei jäänyt viivan alle mitään oli stressi valmis. Kentällä ajatukset ei pysynyt oikeissa asioissa vaan ailahtele pitkin ja poikin raha-asioissa. Tästä seuraa samalla se että sitä ei enään osaa nauttia kentällä itse pelaamisesta vaan kaikki energia menee vääriin asioihin. Ja niinkuin tiedetään kuinka golf on mentaalipeli, tulokset olivat vaatimattomia.

Jokatapauksessa kausi on pelattu, ja samoja virheitä en tee uudestaan. Näistä on otettava opiksi ja jatkettava eteenpäin. Vaikka ajattelin että pidän pitemmän tauon golfista niin jo alle viikossa on herännyt valtavat määrät intoa harjoittelemiseen ja pelaamiseen. Eilenhän piti jo mennä pelaamaan yhdeksän reikää, kun ei malttanut olla pelaamatta. Pidän nyt kuitenkin pientä huilia golfin osalta, ja treenaan huomattavasti enemmän fysiikkaa. Töitäkin tulen tekemeään loppu vuoden aikana, ja koitan samalla kerätä ensi talvea/kautta varten rahoja kasaan. Yhteistyökuviot ovat ehdottomia että pystyn jatkamaan täysipainotteisesti harjoittelua. Eli mikäli sinulla lukijalla on mitään ideoita tai ehdotuksia yhteistyökuvioihin, ole rohkeasti yhteydessä ja lähde mukaan yhteiselle matkalle kohti Euroopan Touria.

Ja jo tässä vaiheessa haluan kiittään yhteistyökumppaneita menneestä kaudesta, teistä jokainen on tärkeä palanen tässä kokonaisuudessa. 

Hyvää syksyn jatkoa!
- Henkka

tiistai 29. syyskuuta 2015

Lähestymiset hukassa

Ruostetta oli rattaissa kun tänään polkaistiin karsinnat käyntiin. Paljon hyvin vetoja ja etenkin drivet alkoi osumaan kohdalle. MUTTA, kun keskeltä väylää ei wedgellä osu greenii ja tekee tuplan niin tulosta ei voi odottaa. Löin neljä kertaa väärä mailan joista jokaisesta rangaistiin isolla kädellä. Päivän tulos 78 oli heikointa mitä odottaa voi. Tämän päivän lyönnit on lyöty, ja nyt lopuille kierroksille tarvitaan paaaaljon miinusmerkkisiä tuloksia. Nyt jos joskus olisi aika venyä kauden parhaisiin suorituksiin. Kaikki on mahdollista niin kauan kuin jaksaa uskoa. Nyt vain lyönti kerrallaan! Huomenna iltapäivälähtö.

- Henkka

maanantai 21. syyskuuta 2015

Kohti karsintoja


Reilu viikko sitten Suomen kisakausi päättyi Vuosaaressa. Omalta kohdalta positiivisia merkintöjä jäi kenttäpelin osalta, mutta tulokset jäivät vaisuiksi heikon greenityöskentelyn johdosta. Viimeisen viikon olenkin panostanut suurimman osan ajasta putin parantamiseen. Tuntuu myös että olen löytänyt taas idean siihen ja harjoituksissa saanut hyviä tuloksia. Viime viikolla tuli harjoiteltua hyvin, tämä viikko kevennetään ja kerätään kaikki voimavarat ensi viikon karsintaan. Lähdemme sunnuntai aamuna Lissaboniin Portugaliin, siellä alkaa viikon päästä tiistaina Euroopan Tourin ensimmäinen karsintavaihe.

- Henkka

lauantai 5. syyskuuta 2015

Kalliita oppirahoja

Niin, mitenhän tämän alottaisi... Eilinen toinen kierros oli vaikea, mutta etenkin miten se päättyi oli haikeaa katseltavaa. Aloitin kuitenkin kierroksen stedisti, ollen kolmen reiän jälkeen -1. Nelosreiällä löin rauta-7 ihan vähän liikaa lipusta oikealle mistä se pomppasi yhdellä pompulla bunkkeriin, ja tekemättömään paikkaan. Eiliset lipun paikat oli sellasissa paikoissa että jos missasi väärälle puolelle ei jäänyt juuri mitään lyöntiä lipulle. Niin se pitää ollakin, toinen puoli pitää pystyä aina pelaamaan pois ja tietää millä kierteellä pelaa. Etuysille tuli kaksi muuta bogia kolmeputtisten seurauksena. Ysillä laitoin tärkeän muutaman metrin parputin reikään, ja kympillä noin viiden metrin birdieputin. Se vapautti peliä hieman. Reiällä 14, birdieputti kierähti 360 astetta jääden roikkumaan reiän reunalle. Seuraavalla reiällä neljän metrin birdieputti ei osunut sinne päinkään. Jatkoonpääsy oli silti täysin omissa käsissä ennen kolmea viimeistä reikää, kunnes kontrolloimalla menetin kaiken kontrollin. Tarkoittaa tarkemmin sanottuna sitä, että mitä lähemmäs loppua tultiin sitä enemmän aloin yrittämään. Ja kun alkaa väkisin yrittää puttia sisään, antaa sille lyönnille liian suuren merkityksen jolloin itse suorituksesta katoaa rentous ja päättäväisyys. Kierroksen jälkeen v*tutuskäyrä oli niin iso ettei ole hetkeen ollut. No, mitä enemmän siitä kuluu aikaa alkaa näkemään positiivisia asioita. Peli on ottanu askeleen eteenpäin ja kenttäpeli alkaa jo mahdollistaa hyviä tuloksia. Tunne ja luottamus pallolla alkaa olemaan lähellä sitä mitä haluankin. Puttaaminen koitui niin tällä kuin viime viikollakin esteeksi. Tietää siis mitä pitää harjoitella vielä paljon lisää. Ja kyllä tämä oli kauden tähän asti suurin opetus, pitää vielä analysoida ja purkaa tarkemmin jotta tästä voi oppia kaiken opittavan. Ei näitä hommia mielellään näin kantapään kautta haluaisi oppia, mutta tällä kertaa näin.

- Henkka

torstai 3. syyskuuta 2015

Pelit käyntiin

Ensimmäinen kierros M2M Russian Openissa lähti virkeällä jalalla liikkeelle. Neljään ekaan reikää kolme birdietä. Sen jälkeen tuli useampi paari putkeen, vaikka joitakin paikkoja oli. Takaysille tein par-5:lle birdiet ja siihen päälle kolme bogia. Päivän tulos 69 (-2) oli ihan hyvä startti kisalle. Takaysilläni tuli pari virhettä joista merkittiin bogit. Toisaalta myös pari hyvää seiviä tuli kierroksen aikana. Tästä päivästä jäi hampaankoloon sopivasti. Kierroksen jälkeen otin kevyen treenin, jotta huomenna ollaan taas valmiina. Huomenna iltapäivälähtö klo. 13.40.

- Henkka

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Venäjän ET

Viime viikolla pelattiin Nordic Liigan kisa Pickalassa, itse en saanut lähellekkään vielä parasta irti. Mutta fiilikset pelistä oli juurin sen suuntaisia kun haluankin. Etenkin viimeisen päivän lyöminen 16 greeniosumalla oli sitä mitä olen tavoitellut. Tarkoittaa että pystyin taas lyömään sitä fadekierrettä, jota olen koittanut hakea. Tulokset 70-75-70 toivat loppusijoituksen T20.

Eilen lennettiin aamulla Moskovaan, ja siitä alle tunnin ajomatkan päässä olevalle Skolkovo Golf Clubille. Täällä alkaa huomenna European Tourin kisa M2M Russian Open. Eilen kierrettiin 18 reikää ja tänään aamulla 9. Kenttä on Jack Nickaluksen desing kenttä, ja mahtuu helposti top-5 kenttiin joita olen pelannut. Etenkin lähestymisissä vaaditaan tarkkuutta, muuten kiellekkeet hylkii pallot greenien ympärillä oleviin monttuihin. Todella reilu ja hyvä kenttä. Tulostaso tulee olemaan kova, joten alusta asti pitää painaa täysillä. Fiilikset on hyvät, ja hinku kisaamaan on jo kova. Huomenna lähtöaika klo. 9.00 kymppitiiltä.

- Henkka

tiistai 18. elokuuta 2015

Huono viikko takana, paremmat edessä

Gant Open ei mennyt ollenkaan hyvin, ja rehellisesti sanottuna se ei ollut lähelläkään. Ensimmäisen kierroksen jälkeen istuttiin Tommin (Ruissalo) kanssa lounaalla, ja totesin että näin tää ei voi jatkua. Lyönti ei ollut kontrollissa, ja kun se ei ole tällä kaudella tuottanut hyviä tuloksia oli luonnollista tehdä jotain muutoksia. Katsottiin videolta mun viime kauden swingi verrattuna tähän kauteen. Ero oli yllättävän suuri siinä tärkeimmällä osuma-alueella. Toki viime kaudella pystyin lyömään kontrolloitua fadekierrettä, tällä kaudella en. Selvää oli, että se sama tunne pitää saada lyöntiin takaisin. Tällä kaudella en ole saanut, vaikka kuinka olen yrittänyt. Lounaan ja pienen spekulaatiotuokion jälkeen suunnaattiin rangelle. Muutoksen halusin tehdä heti, muutaman hyvän treenin jälkeen pallot alkoi lähtemään linjaan ja tippumaan vasemmalta oikealle. Perjantain toisella kierroksella koitin pitäytyä edelleen siinä, mutta se ei vielä ollut valmis siirtymään kentälle vaikka muutaman hyvän raudan löinkin. Perjantain kierroksen jälkeen vietin vielä parisen tuntia rangella fadekierrettä vahvistaen. Lyönti on sen torstain jälkeen alkanut tuntumaan kokoajan paremmalta, ja eilen pystyin toteuttamaan niitä lyöntejä jo kentällä. Tänään löin sangollisen palloja, ja vahvistin tunnetta. Koska pallolla seistessä pitää olla vahva tunne mistä se lyönti lähtee ja minne. Nyt olen kovaa vauhtia menossa sitä kohti, ja tällä viikolla on hyvä lyödä iso määrä oikeanlaisia toistoja kun ei ole kisoja. Ens viikolla pääsen testaamaan sitä kisaan Pickalaan, missä alkaa torstaina Nordic Leaguen kilpailu. Hyvin aikaa siis harjoitella!

- Henkka

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Valmiina viivalle

Huomenna lähtee käyntiin Challenge Tour- osakilpailu Turun Aura Golfissa. Eilen pelasin kierroksen, treenasin ja päivän päätteeksi käytiin ottaa neluria Ruissalon tenniskentällä. Tänään treenasin aamupäivän, ja hain hyvän fiilikset eri osa-alueisiin yksinkertaisilla harjotteilla. Huominen lähtöaika on 12.30 ja perjantaina 7.30. Kisaan on vapaa sisäänpääsy, tervetuloa paikan päälle seuraamaan!

- Henkka

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mestikset ja Finnish Flash

Viikonloppuna pelattiin seuranmestaruuskilpailut. Lauantaina pelattiin 36 reikää, ja sunnuntaina 18. Sain rakennettua ekana päivänä kuuden lyönnin johdon tuloksin 75+69. Viimeinen kierros lähti birdie+par+birdie- yhdistelmällä käyntiin jonka jälkeen johto oli kasvanut 11 lyöntiin. Joten mitään jännitysnäytelmää ei syntynyt. Pelasin viimeisen kierroksen 69 ja lopullinen voittomarginaali kasvoi 17 lyöntiin. Pääasia oli kuitenkin että peli oli hyvin kasassa, ja pelivire on ollut nousujohteista viimeisen kolmen viikon ajan.

Eilen tiistaina ajettiin Kultarantaan tekemään yhdessä hyvää. Teemu Selänteen järjestämä Finnish Flash-hyväntekeväisyystapahtuma oli taas kerännyt ison määrän yrityksiä mukaan. Päivä oli niinkuin aiempina vuosina on totuttu, aivan huikea!! Teemun luoma henki oli aistittavissa koko porukassa, ja kaikki järjestelyt toimivat moitteettomasti koko päivän. Tärkeintä päivässä oli kuitenkin se, että tapahtumassa kerättiin 30 000 euroa lasten ja nuorten auttamiseen. 

Tänään ajetaan Lappajärvelle, missä pelataan pe - su Kivitippu Pro-am. Ensi viikolla pelaan Aura Golfissa Gant Openin.

Nyt kamat kasaan ja tien päälle.

- Henkka

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Oikea suunta löytymässä

Viime viikon kisat Naantalissa olivat kauden ehjimmät. Vaikkei ihan parasta vielä saanutkaan irti, tämä kisa oli iso askel oikeaan suuntaan. Rauhallisuus ja keskittyminen alkoi olemaan sillä tasolla kuin haluankin. Pieniä hienosäätöjä täytyy toki vielä tehdä, jotta pystyy alkaa pelaamaan taas kärkisijoista. Annan itselleni kuitenkin kisasta hyvän arvosanan, koska jossain vaiheessa se suunta on käännettävä. Pelasin kierrostulokset 73, 70, 70 millä heltisi 15. sija.

Tulevana viikonloppuna pelaan seuran mestaruuskilpailut Nurmijärvellä. Minkä jälkeen on Teemu Selänteen hyväntekeväisyyskisa Finnish Flash, mistä ajamme suoraan Järviseudun Golfiin Kivitippu Pro-amiin. Odottelen vielä paikkaa elokuun toisella viikolla pelattavaan Gant Openiin.

- Henkka

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Harjoittelun ja levon kautta

Toissa viikolla pelasin Slovakiassa CT kisan, joka ei vielä tuonut mukanaan riittävää määrää onnistumisia. Avauspeli oli vielä esteenä hyville tuloksille, kun 9/10 yli paarin tuloksista johtui avauksista. Muuten peli alkoi asettumaan kohdilleen. Viime viikko meni huilatessa ja harjoitellessa. Harjoituksissa keskityin perusasioihin sekä pelasin paljon. Tärkeää tässä kohtaa kautta on vaan harjoitella pelaamista... niin siitähän tässä vaan loppujen lopuksi on kyse. Löytää tapa pelata mahdollisimman alhaisia kierroksia, tyylipisteitä ei jaeta.

Sain kuulla iloisia uutisia viime viikolla, kun minulle myönnettiin kutsu Euroopan Tourin osakilpailuun Venäjälle syyskuun alussa. Kaikki peli ja harjoittelu tähtää siihen, sekä syksyn Euroopan Tourin karsintoihin. Odotan innolla kyseisiä kilpailua. Sitä ennen on kuitenkin vielä hyviä kisoja missä on hyvä vahvistaa omaa tekemistä.

Tänään tultiin Naantaliin, Aurinko Golfiin. Täällä alkaa huomenna Nordic Liigaan kuuluva osakilpailu. Tänään pro-am kilpailussa sain tehtyä tarvittavan gameplanin kisaan. Kenttä on todella märässä kunnossa, joten rulleja ei ole ollenkaan luvassa. Greenit on hienossa kunnossa ja pitää linjat hyvin. Hyvillä mielin huomiseen, lähtöaika 13.00.

- Henkka

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pohjan kautta

Niin, eipä vielä mikään muuttunut. Samaa taistelua, mitä on nyt totuttu näkemään. Mutta nyt posiitivinen asenne alkoi jo löytymään vaikka tulokset oli, mitä oli. Tämä kevät on mennyt pitkälti murehtien, ja laahustaen. Mutta joskus pitää käydä montun pohjalla jotta voi nousta taas takaisin. Lainatakseni mm. Justin Rosen tarinaa, Rose ei päässyt ammattilaisena ensimmäiseen 21 kilpailuun viikonlopun kierroksille. Joskus se vaatii tuhdin määrän kärsivällisyyttä ja työtä. 

Tänään vedin Toni Korpiheten kanssa hyvät treenit rangella. Lyönti tuntuu rangella jo hyvälle, nyt vaan pitää saada se hyvä siirrettyä kentälle. Huomenna vielä treenit aamupäivällä, ja iltapäivällä katsomaan miten kärkiryhmä pelaa. Jos sieltä vaikka oppisi jotain, ikinä ei voi tietää...

Seuraavan CT kisan pelaan kahden viikon päästä Slovakiassa, Penati Golf Resortissa. Tuttu kenttä viime vuodelta. Ensi viikko aikaa huilaa ja tehdä työt valmiiksi Slovakiaan varten. Tarkat lyöntimitat pitää käydä ottamassa, koska edelleen pallot lähtee välillä aiottua pidemmälle. Ja yleensä yli missattu lyönti on se kaikista huonoin vaihtoehto (koettu jo tarpeeksi monta kertaa).

- Henkka

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Skotlanti

Kiva olla golfin synnyinmaassa. Maanantai iltana saavuttiin Aberdeen, mistä ajettiin parin tunnin verran tänne Aviemoreen. Kisakenttänä toimii Spey Valley. Erittäin hyvä ja sopivalla tavalla haastaa pelin eri osa-alueita. Sadetta on luvattu, mikä sopii näin suomalaisen näkökulmasta. Kanervikko tulee imemään vinoon lyödyt pallot, ja taas väyliin osumalla paikkoja birdeille syntyy. Huomenna lähtöaika toisessa lähdössä klo. 7.50 (9.50 Suomessa) tiiltä 11.

Ajettiin tänään aamupäivän treenien jälkeen tutustumaan pariin paikalliseen whiskiin. Glenlivet ja Glengrant tarjosi mielenkiintoiset tutustumiskäynnit, maistiaisia unohtamatta. Mielenkiintoista oli tutustua valmistuksen eri vaiheisiin, ja muutenkin merkkien historiaan. Kaikinpuolin hieno ja suositeltava kokemus.

- Henkka

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Matka jatkuu...

Tässä on ollut pakko ottaa vähän etäisyyttä golfiin, ja otan vielä muutaman päivän. Nyt kun olen alkanut päästä stressistä pikkuhiljaa eroon, vasta tajuaa kuinka pihalla sitä on ollut jo pidemmän aikaa. En tiedä onko siinä mitään korrelaatiota, mutta tänään aamulla oli ensimmäisen kerran yli puoleen vuoteen leposyke 50. Kun muuten se on ollut lähempänä 60, tottakai kuormitus vaikuttaa siihen eniten. Oli miten oli, mutta olen päätökseni tehnyt, ja jatkan normaalisti alkuperäisen suunnitelman mukaan. Juhannuksen jälkeen maanantaina, lähden golfin synnyinmaahan, Skotlantiin. Lento Aberdeen, mistä kahden tunnin ajomatka Aviemoreen. Keskimääräistä isompi Challenge Tour kilpailu alkaa 25. kesäkuuta. Palailen asiaan kun taas pääsen kunnolla tosi toimiin. Ja kiitos kaikille jotka on jaksanut tukea!

Nyt toivotan kaikille hyvää keskikesän Juhlaa! Nauttikaa!

- Henkka

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Tuskien taival

Kaikki näytti hyvälle, rangella lyönti tuntui parhaalta koko kautena, eikä pitänyt olla mitään esteitä hyvälle kierrokselle. Alun pari bogia tuli pienistä virheistä, ja ajattelin, että tästä vielä noustaan. Missattuani reilun metrin parputin viidennellä, kaikki romahti. Henkinen kantti tippui kaivoon kuin vessanpöntön olisi vetänyt. Nyt puhun siitä, kuinka ajatukseni ovat olleen jo pitkään kentällä täysin väärissä asioissa. Koko tämän kauden olen enemmän tai vähemmän joutunut miettimään raha-asioita, "riittääkö rahat seuraavaan reissuun, vuokraan, ruokaan, bensaan, hotelliin jne...". Siinä vaiheessa, kun ajatukset kentällä harhailevat tuollaisiin asioihin, ollaan todella pahasti väärillä raiteilla. Tämä ei ole mitään puolustusta huonolle pelilleni, eikä se pelikään parhaassa terässä ole ollut. Mutta vasta viime viikon kisassa tajusin, kuinka paljon ajatukseni harhailevat kierroksen aikana ja sitä on jatkunut jo jonkin aikaa. Ahdistuksen tunne on ehkä kuvaavin, mikä sieltä nousee pinnalle, kun tajuaa, ettei sitä rahaa tule tästäkään kisasta. Hyvä asia on, että tajusin asian ja huoleni. Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus selvittää, mitä tälle asialle voisi tehdä. Tässä vaiheessa on kuitenkin pakko antaa iso kiitos vanhemmilleni tuesta, jonka he ovat antaneet minulle tähän asti.  Ilman heitä en olisi millään pystynyt kiertämään kisoja näin paljon. Vaikka heidän taloudellista tukea olisikin vielä saatavilla, en tiedä, onko minusta enää oikein, että urani jatkuu vanhempieni kukkarolla. Minulla on kaksi vaihtoehtoa, jättää CT kisat toistaiseksi ja pelata vain kotimaan kisoja, siihen asti kunnes saisin raha-asiani kuntoon ja sponsoreita tukemaan pelaaamistani. Tai löytää joku ratkaisu, niin että pystyisin kentällä keskittymään rahahuolista huolimatta pelaamiseen. Toisaalta yhteistyökumppanit olisivat tervetulleita, jotta voisin keskittyä täydellä teholla ammattailaisuraani. Nyt se ei ole täysin mahdollista! Motivaationi on edelleen korkealla menestyä golfammattilaisena.

Kiitokset kuuluu myös minua tähän asti tukeneille tahoille, yhteistyökumppaneille sekä vanhemmille!

Terveisin
Henkka

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ilman palkintoa

Ei tuonut hyvä kenttäpeli palkintoa tuloksen muodossa. Kolmosen jälkeen lyönti alkoi osumaan kohdilleen, kun pystyin pelaamaan itselle sopivampaa fadekierrettä. Muutama alle kolmemetrinen parputti livahti ohi, mutta kohtaloksi koituivat pari väärää mailavalintaa. Toisesta seurasi bogi ja toisesta tuplabogi. Molemmissa lyönneissä vielä onnistuin hyvin, jotka menivät suoraan lipun linjassa, mutta päätyen greenin yli pitkään heinään. Hyvää oli se, että positiivinen asenne alkoi löytymään kentällä. Huomenna pitää lähteä rakentamaan itselle hyviä paikkoja ja sitä kautta hyvää kokonaista kierrosta. Lähtöaika on viimeisessä ryhmässä klo. 14.25 tiiltä 9.

- Henkka

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Swiss Challenge

Kaikki valmista tulevaan kisaan. Eilen tiistaina saavuttiin Zurichiin mistä ajettiin n. 45min tänne Luzerneen kisakentälle. Upeissa alppimaisemissa sijaitseva paikka. Eilen pelattiin harjoituskierros, ja tänään vedettiin aamulla fysiikkatreenit sekä iltapäivällä lajiharjoitukset. Kenttä on viritetty hyvää kisakuntoon nopeilla greeneillä ja sekä pitkillä raffeilla. Jos livahtaa vähän enemmän sivuun, palloa tuskin löytää polven korkuisesta heinästä. Suoraa ja tarkkaa lyömistä vaativa kenttä, sekä strategia tulee olla kunnossa. Avausten puolella tiiltä saa lyödä ulos aina driveristä rauta-4:seen. Omaan silmään kenttä istuu hyvin.

Huomenna aamuvuoro klo. 9.40.

- Henkka

lauantai 30. toukokuuta 2015

Tahmeeta

Ei lähtenyt peli luistamaan toisellakaan kierroksella, missattuja lyöntejä tuli liikaa ja sen takia tuloksen tekeminen vaisua. Toisen päivän tulos oli saman kuin ekankin 73. Lyöntiä pitää edelleen terävöittää, ja olla varma kumpi kierre tulee. Sen parissa tänää menikin rangella pieni tovi, ja veto alkoi tuntumaan paremmalta. Lisää, lisää ja vielä vähän lisää hyviä toistoja, muuta reittiä ei ole. Lisää harjoitusta ja paljon vaan kisaa niin jossain vaiheessa alkaa tuloksissa näkymään. Huono pelaaminen ottaa päähän, mutta kasvattaa samalla. Oppia on otettava, ja jatkaa matkaa eteenpäin. Matka jatkuu huomenna illalla takaisin Suomeen, ja tiistai aamuna kohti Sveitsiä missä kisataan ensi viikolla.

- Henkka

torstai 28. toukokuuta 2015

Kömpelösti liikkeelle

Ensimmäinen kierros lähti niin unisissa merkeissä käyntiin, kun kolmen reiän jälkeen kortissa oli saman verran bogeja. Bogeja ei enempää päivän aikana tullut, ja kahdella par-5:lla tein kahden putin birdiet. Päivän tulos 73 (+1). Huomenna aamulla terävänä heti alusta asti, klo 8.20 ykköstiiltä. Punasille on mentävä kunnolla mikäli mielii viikonlopun kierroksille.

- Henkka

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kohti uusia haasteita

Nyt on aika taas ryhdistäytyä tämän blogin suhteen, hiljaiselon on aika päättyä. Lensin maanantai iltana Prahaa. Sieltä puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Kunetica Golf, missä starttailee huomenna torstaina Challenge Tour osakilpailu. Viimeiset pari viikkoa on mennyt harjoitellessa, ja viimeisimpänä viime loppuviikko flunssasta toipuessa. Onneksi pahin on selätetty, ja hengitystorvetkin alkaa olemaan auki. Kisakenttä on testattu, ja hyväksi todettu. Kunto on mitä parhain, ja tulostasokin tulee varmasti olemaan kova. Joten porteista pitää lähteä heti täysillä liikkeelle.

Nyt edessäni on kolmen viikon kisaputki. Putki starttaa kahdella CT kilpailulla, ensin tosiaan täällä Tsekeissä (28.-31.5) ja ensi viikolla Sveitsissä (4.-7.6). Näiden jatkoksi pelaan osaltani kauden ensimmäisen Finnish Tour kilpailun Peuramaalla (11.-13.6) kesäkuun toisella viikolla.

Jotain pieniä ajatuksia tuleviin kisoihin. Realisti tässä täytyy siinä mielessä olla että kauden tulokset eivät ole vielä päätä huimanneet, joten liian kovia tavoitteita en lähde asettamaan. Tarkoitus on saada peliä loksahtelemaan kohdalleen. Se tulee sitä kautta että teen jokaisen pikku asian vieläkin paremmin ja huolellisemmin mitä olen aikaisemmin tehnyt. Pelkkä keskinkertaisuus ei johda muuta kuin keskinkertaisiin tuloksiin. Eli, valmistautumiset, alkulämmöt, ruutinit, lyönninsuunnittelut yms ovat tulevan kolmen viikon teema. Ja siihen sopiva määrä tahtoa ja tekemisen meininkiä matkaan niin vain taivas on rajana!

Huomenna iltapäivälähtö klo. 13.20.

- Henkka

lauantai 9. toukokuuta 2015

Karsiutuminen

Eipä lähtenyt Henkan peli kulkemaan, vaikka toisena päivänä alkoi birdejä tulemaan. Ekan päivän 77 jälkeen tiesin että vaaditaan vähintään 67 kierros jatkoon. Sainkin puolessa välissä kierrosta hyvän vaihteen silmään, ja tein neljä birdietä putkeen. Tässä vaiheessa olin -4 toista päivää ja hyvässä vauhdissa kohti tavoitetta. Sitten tuli se mikä oli tämän kisan murheen kryyni eli missatut kierteet radoilla. Kaksi palloa veteen karisti toiveet jatkoon pääsystä. Kierteet on pakko saada paremmin haltuun, varsinkin tälläinen kenttä kuin tämäkin on ei ole varaa missailla liikaa väärille puolille. Hyvää oli se että putti alkoi uppoamaan toisella kierroksella, siitä seurasikin heti seitsemän birdietä. Huomenna vielä vähän treeniä täällä ja sitten Suomeen suunnittelemaan missä seuraavan kerran kisaan.

-Henkka

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Turkish Airlines Challenge

Uusi kisa lähestyy kovaa vauhtia, nimittäin huomenna osaltani kauden toinen CT kisa. Areenana toimii Turkissa, tarkemmin Belekissä sijaitseva Gloria Golf. Kenttä on todella reilu mittari, kapeita väyliä ja paljolti vettä. Suoraan lyöminen tulee olemaan tärkeässä roolissa, puiden seasta ei pitkässä juoksussa hyvää tulosta tehdä. Hyviä birdiepaikkoja aukeutuu kun löytää väylät hyvällä prosentilla. Tämän kauden kisoista on puuttunut maltti, joten tähän kisaan painotankin itselle kärsivällisyyttä. Aion pysyä kärsivällisenä, tapahtui mitä tapahtui. Huomenna lähtöaika on klo. 13.15.

-Henkka

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tuloksettomuutta

Kauden ensimmäinen CT kisa pelattu. Pelissä alkoi olemaan paljon hyviä elementtejä, mutta se tärkein, eli tuloksenteko ontui ja pahasti. Etenkin viimeisellä kierroksella putteri oli eri mieltä hyvästä kierroksesta. Rakensin kenttäpelillä paljon hyviä paikkoja, mutta kun ei uponnut niin ei uponnut. Jossittelu on turhaa, joten kisasta otan hyvät asiat mukaan ja terövöitän pikku juttuja seuraavaan. Kouluarvosanaksi annan itselleni 7-. Hyvä nousu cutin läpi kahden vikan reiän birdieillä oli kisan parasta antia.

Nyt lepäilen pari päivää ja sitten alkaa valmistautuminen Turkin CT kisaan, joka pelataan 7.-10. toukokuuta.

-Henkka

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Huono päivä

Ei lähtenyt vielä tänäänkään rattaat pyörimään. Vaikka tunne oli tänään hyvä, oli tulos kaikkea muuta. Scooraaminen oli luokatonta. Oikeestaan pelasin huonoimman mahdollisimman tuloksen mitä tolle pelille pystyi. Pelin osa-alueet on kuitenkin viikon aikana parantuneet, mikä on tärkeää jatkoa ajatellen. Pettynyt kierrokseen, mutta huomenna laitetaan isompi vaihde silmään ja nautiskellaan viimeisestä kierroksesta. Todennäköisesti huomenna taas ekassa ryhmässä ulos aamu tuimaan.

-Henkka

torstai 23. huhtikuuta 2015

Loppuun asti

Toinen päivä oli vaikeaa, ei päässyt peliin sisään kunnolla missään vaiheessa. Lyöminen oli huonoa, ja siksi joutui taistelemaan vähän kokoajan. Kahdelle vikalle tulleet birdiet pelastivat kuitenkin juuri cutin sisäpuolelle. Tärkeät upotukset siis viimeisille.

Huomenna lähdetään taas nollista, ekassa lähdössä klo. 8.10.
Nyt hyvää yötä!:)

-Henkka

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kisat käyntiin

Kuukauden kisatauko tuntui tänään ennen kierrosta, oli sopivasti jännitystä ilmassa. Se on hyvä merkki, silloin tietää että on sopivasti latautunut. Alku oli kieltämättä aika kankeaa, ja etuysi oli vähän rollercoasteria (2 birdietä, 3bogia). Helppoja virheitä tuli, mutta myös onnistumisia tuli vastapainoksi.
Takaysillä peli parani ja kahden birdienlopetus toi päiväntulokseksi 70 (-2). Huomenna päivän viimeisessä ryhmässä liikkeelle klo. 15 (klo. 16 Suomenaikaa).

-Henkka

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Jännitystä ilmassa

Osaltani kauden ensimmäinen Challenge Tour kilpailu käynnistyy huomenna täällä Madridissa, El Encin Golfissa. Tulin hyvissä ajoin paikalle ja olen ehtinyt tutustumaan kenttään hyvin. Kenttä on leveä ja hyvin bunkkeroitu. Greenit ovat varmasti yhdet muodokkaimista mitä olen nähnyt. Ne pitää ainekin huolen lähilyöntien haastavuudesta, pallon sijoittaminen oikealle puolelle tuleekin nousemaan isoon rooliin. Pieniä ruosteita on saatu raavittua pois ja tekemisen suunta on ollut oikea. Olen harjoitellut ja valmistautunut hyvin, joten kaikki on valmista huomenna alkavaan kisaan! Lähtöaika huomenna klo. 10.00.

Eilen käytiin katsastamassa Real Madridin kotiareena Bernabeu, ja täytyy sanoa että oli se huikeen kokoinen paikka. Vakuutti kyllä.

-Henkka

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Harjoittelujakso


Viime reissusta on kulunut kolmen viikon verran, tänä aikana ensin palauttelin edellisen reissun kuormia ja nyt olen harjoitellut hyvin. Viimeisen parin viikon aikana olen tehnyt paljon fysiikkaa, olen tehnyt nopeusvoimaa jolla haetaan kroppaan räjähtävyyttä. Koska se on juuri se ominaisuus jota tarvitaan itse lyöntisuorituksessa. Myös hapenottokykyä olen kehittänyt intervallityyppisten lenkkien kautta. Nämä kaikki harjoitukset tähtäävät mm. parempaan suoritusvarmuuteen, nopeampaan palautumiseen, parempaan jaksamiseen/keskittymiseen jne jne.. Ne ovat ominaisuuksia joita yritän kokoajan kehittää, mutta näin kisojen ulkopuolella niille jää enemmän aikaa. Kisojen aikana koitan vähintään pitää näitä ominaisuuksia yllä.


Lajipuolella olen harjoitellut paljon wedgejä, ja kehittänyt sinne systemaattisempaa rakennetta. Toisin sanoen harjoitellut paljon eri mittaisia swingejä, sekä lyöntimittoja. Päätin samalla ottaa neljännen wedgen bägiini ja jättää rauta-3:sen pois. Näin saan lisää valikoimaa alle 120 metrin matkoille, missä tehdään eniten lyöntejä. Nyt siis bägistäni löytyy 46, 50, 54 ja 58 asteiset Clevelandin wedget.

Suomen pelikaudenkin avasin Perjantaina Tapiola Golfissa, ja tänään Nurmijärven viheröillä. Torstaina lähdetään Tommi Ruissalon kanssa kohti Madridia, missä käynnistyy 22. päivä Challenge Tourin kilpailu. Olen todella innoissani kun pääsee taas mittaamaan omaa tasoa kisojen merkeissä. Tämän kisan jälkeen on viikko välissä jonka jälkeen pelaan Turkissa Challenge Tourin kisan (7.-10.5).

- Henkka

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Takaisin kotiin

Ei tuonut viimeinen kisakaan vielä toivottua tulosta. Vaikka viimeisellä kierroksella osa-alueet alkoi tuntumaan jo melko hyviltä, ei tulos(75) ollut sen mukainen. Takaisin Suomeen palasin keskiviikkona, ja täytyy sanoa että viimeiset pari päivää on mennyt täysin makoillessa. Kuukauden reissu tuntuu kropassa viimeistään nyt kun on päässyt pysähtymään kunnolla. Tänään kävin kevyesti pyöräilemässä reilun tunnin, se teki kropalle ja mielelle tosi hyvää. Vaikkei tulokset vielä tyydyttäneetkään, oli reissu ehdottomasti hyvää valmistautumista tulevaan kauteen. Loppuviikko menee kevyesti harjoitellen ja ensi viikolla jatketaan taas kovempaa. Toivotaan että säät sallii hyvät harjoittelumahdollisuudet myös ulkona.
Seuraava kisa odottaa kuukauden päässä, Challenge de Madrid pelataan 22-25.4. Siihen asti hyvää harjoitteluaikaa.

-Henkka

torstai 12. maaliskuuta 2015

Kehnoa

Eipä jäänyt tästä kisasta paljon käteen. Toki eilinen bogeyfreekierros oli kisan parasta antia. Jatkossa greeneillä pitää löytyä lisää tehoja jos haluaa pelata parempia tuloksia. Tämän päivän surkea kierros on parasta unohtaa pikimmiten. Lopullinen sijoitus taisi olla juuri alle viidenkymmenen. Kahden seuraavan päivän aikana ainoa toive on saada tämä flunssa taltutettua, joka on jyllännyt viimeiset kolme päivää. Seuraava ja samalla reissun viimeinen kisa alkaa sunnuntaina 15 päivä. Siihen asti huilia, ja vitaamiineja.

-Henkka

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Uusi paikka, uudet kisat

Ajettiin sunnuntaina Tarragonasta tänne pohjoisempaan, tarkemmin sanottuna Gironaan. Paikka on PGA Catalonya, joka ei ole pelkästään Espanjan parhaimmistoa vaan myös koko Euroopan. Resortti josta löytyy huikeat puitteet harjoittelemiselle sekä kaksi maailmanluokan kenttää. Eikä tämä kentän vieressä oleva hotellikaan paljoa toivomisen varaa jätä. Joten olosuhteet ovat kohdillaan.

Eilen pelattiin kentistä se haastavampi eli Stadium course. Suoria ja tarkkoja lyöntejä vaativa kenttä, joka myös mittaa lähipelitaidot sen muodokkailla ja liukkailla viheriöillä. Yksi parhaimmista kentistä joita olen pelannut, nimenomaan siksi että se on reilulla tavalla haastava. Tähän kun lisää visuaaliset hienoudet, paketti on valmis.

Mulla oli monta päivää putkeen pitkiä treenipäiviä takana, joten päätin tänään huilata. Kävin aamupäivällä vaan kävelemässä toisen kentän (Tour course), ja lyömässä muutaman pallon rangella.

Oma peli on ollut paikoitellen hyvää, mutta itseäni se ei ole vielä tyydyttänyt. Työtä vielä riittää, mutta nyt kisaan lähden pelaamaan omaa tämän hetken parasta peliäni. Se tuo sieltä sitten sen tuloksen kun tuo, mutta jos voin kisan jälkeen sanoa että pelasin omalla parhaalla mahdollisella tavalla, voin olla tyytyväinen.

Huomenna pelaan Stadium coursen, lähtöaikani on klo. 8.30.

-Henkka

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Haahuilua

Toisen kisan toinen kierros oli aika katastrofi. Tuuli oli niin rajua että pelit keskeytettiin kahteen otteeseen eikä kierrosta ehditty pelaamaan loppuun. Kierrokset päätettiin seuraavana aamuna. Tuulen voimakkuudesta kertoo mm. se että olin mun ekalla reiällä puttaamassa puolen metrin paariputtia, tuulenpuuskan jälkeen pallo oli kahden ja puolen metrin päässä. Jokatapauksessa löin hyvin eikä suurempaa hätää ollut. Ainoat ongelmat aiheutui greeneillä, putteja kertyi ennätykselliset 38 kappaletta.

Joskus on hyvä ottaa pohjakosketus, ja nöyristyä harjoitusalueelle. Eilen vedin hyvän puolentoista tunnin puttitreenin ja vähän peliä päälle. Tänään aamupäivä huilattiin ja rentouduttiin span merkeissä, iltapäivällä käytiin pelaamassa 18 reikää nautiskellen. Kas kummaa pelikin kulki huomattavasti paremmin kun mielentila oli kohdillaan.

Treenit jatkuu täällä Luminessa vielä viikon verran, ennenkuin siirrytään pohjoisempaan, eli PGA Cataloniaan. Siellä ensimmäinen kisa alkaa 10 päivä.

-Henkka

torstai 26. helmikuuta 2015

Tasaisesti liikkeelle

Toinen kisa lähti hyvin tasaisissa merkeissä käyntiin. Vielä tuli muutamia huolimattomuus virheitä, jotka rokotti muutaman lyönnin verran. Drivepeli oli edelleen hyvää ja pääsin jatkamaan 12/14 kertaa väylältä. Rautalyönnit oli paria huippua lukuunottamatta liian tehotonta ja huonoihin paikkoihin missattuja. Puttipeli oli myös ottanut kehitysaskeleen eteenpäin, millä sainkin tehtyä pari hyvää par-pelastusta. Pääosin hyvää, mutta vielä tarvitaan lisää terävyyttä hyvien tulosten saamiseksi. Huomiseksi on luvattu reilunpuoleista tuulta, joten tarkkana saa taas olla. Huomenna lähtöaika klo. 9.20 ja kenttänä Hills.

-Henkka


tiistai 24. helmikuuta 2015

Huilia

Lakes Openin viimeinen kierros pelattiin eilen. Pääsin jo tokassa ryhmässä liikkeelle. Ensimmäiset viisi reikää mentiin sellaisessa tuulessa ettei hattu meinannut pysyä päässä. Sen jälkeen kilpailu keskeytettiin, koska pallot ei pysynyt enään greeneillä paikoillaan. Olin siihen mennessä tehnyt yhden birdien ja tuplan. Parin tunnin tauon jälkeen pelejä päästiin jatkamaan tyynemmässä säässä. Pelasikin ihan hyvää peliä, ainoastaan putit ei uponnut ja sen takia korttiin merkittiin myös bogeja.

Päivän tulos 74(+3) ei todellakaan tyydyttänyt, ja loppusijoitus jäi päälle kolmenkymmenen. Sopivasti jäi hampaankoloon ja koitetaan ylihuomenna torstaina käynnistyvässä Hills Openissa olla terävämpänä.

Tänään myrskytuuli on jatkunut täällä, ja sen takia jäi myös päivän punttitreenin tekemättä. Mutta on ollut hyvin aikaa lepäillä ja tehdä muuta. Käytiin ostoskeskuksessa pyörimässä ja iltapäivällä meillä oli hyvät padelottelut. Siinä on muuten hauska laji, jos joku ei vielä ole kokeillut, suosittelen lämpimästi. Padeltennistä pelataan pleksikopissa vähän tennis sääntöjen puitteissa mutta niin että pleksejä voi käyttää hyväkseen.

Huomenna kevyt treenipäivä, ja torstaina valmis uuteen kisaan!

-Henkka

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mitat haussa

Toinen kierros oli jatkoa eiliselle. Paljon greeniosumia, mutta ekat putit lähti liian kaukaa reiästä. Suurin syy tähän oli pituuskontrolli. Mitat tai mailavalinnat eivät ole osuneet vielä kohdilleen. Ehdottomasti parasta antia tässä päivässä olivat avaukset, jotka löytyivät 100% väylältä. Tuuli nousi myös eiliseen tapaan reilun puoleiseksi. Päivän tulos 73 (+1) nosti sijani T31:ksi.

Huomenna pelataan taas Lakes puolen kenttä, pääsen kentälle ensimmäisten joukossa klo. 8.41 kymppitiiltä.

-Henkka

lauantai 21. helmikuuta 2015

Tuntuman hakua

Ensimmäinen kisapäivä pelattu. Alku tai oikeastaan koko etuysi oli aika hakemista. Lyöntimitat ei osunut millään kohdilleen, ja muutenkin fiilis oli vähän tunnusteleva. Takaysillä alkoi tuulemaan ihan reilusti, se ehkä herätti mua sopivasti koska aloin lyömään paljon terävämmin. Paikoitellen tuuli vaikutti kolmen mailan verran. En kuitenkaan päässyt riittävän hyville birdiepaikoille ja useasti oli tyytyminen paariin. Päivän tulos 73 (+2) oli kuitenkin kisa/pelitauon jälkeen ok noteeraus.

Huomenna vuorossa suojaisampi kenttä Hills, lähtöaika klo. 10.

-Henkka

perjantai 20. helmikuuta 2015

Valmistautumista

Barcelona, tarkemmin katsottuna Tarragona, Lumine Golf. Se on paikan nimi, missä vierähtää seuraavat pari viikkoa. Niin kisojen kuin treenin muodossa. Täällä alkaa huomenna Nordic Leagueen kuuluva Nordea Tourin kilpailu. Kilpailu pelataan kahdella kentällä (Lakes ja Hills), niin että Lakes puoli kahteen kertaan.

Saavuin tänne keskiviikko iltana myöhään. Siihen päälle vähän huonosti nukuttu yö, oli eilinen harjoituspäivä todella raskas. Tilanne korjaantui kuitenkin yhden yön hyvällä levolla, tänään oli siis huomattavasti parempi jaksaminen. Tänään tuli treenattua lähipeliä sekä käytiin pelaamassa 9 reikää. Molemmat kentät on huippu luokkaa, Hills kentällä mennään enemmän puiden seassa ja kun taas Lakes nimensäkin mukaan tuo enemmän vesiesteitä peliin.

Huomenna homma alkaa osaltani klo. 10 Lakes kentältä.


Tekstin ja kuvanasettelu on heikko tabilla tehdyn päivityksen takia.

-Henkka


tiistai 17. helmikuuta 2015

Kunnon kohotusta

Edellisestä reissusta on vierähtänyt aikaa, ja uusi reissu odottaa kulman takana. Tässä noin kuukauden jakson aikana kotona on ollut hyvää aikaa  kohottaa fysiikkapuolen ominaisuuksia. Kuntosalin puolella olen jatkanut maksimivoima jaksoa, joka tulee nyt vaihtumaan nopeusvoimaan. Samalla olen myös tehnyt kestävyysharjoittelua, hiihdon ja luistelun muodossa. Voimatasot ovat nousseet, kuitenkin niin että liikkuvuus on säilynyt. Tulevien kuukausien aikana on tarkoitus nopeusvoimaharjoitteilla saada lihaksii räjähtävyyttä.

Ne ketkä ovat käyneet NGA:n hallilla ovat huomanneet minut tiskin toiselta puolelta, työtehtävissä. Olen tehnyt pari vuoroa viikossa, mikä on ollut mukavaa hommaa. Ehtinyt siinä samalla harjoittelemaan hyvin.

Huomenna keskiviikkona lähden kuukaudeksi Barcelonaan. Tämän jakson aikana pelaan neljä Nordic Leaguen kilpailua, ensin Lumine Golfissa kaksi kilpailua ja maaliskuun puolella kaksi kilpailua PGA Catalonyassa. Aikaa harjoittelulle jää myös reilusti, joten tämä matka tulee samalla toimimaan valmistavana leirinä tuleviin koitoksiin.

Into piukeena odotan tulevaa, kivaa päästä taas tositoimiin myös kisojen muodossa. Ensimmäinen kilpailu alkaa lauantaina 21. päivä.

- Henkka

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Hyvään suuntaan

Nyt on toinenkin kisa saatu maaliin. Kisa pelattiin tiukalla ja paikotellen kapealla La Quintan kentällä. Varsinkin tuuli teki lyönneistä haastavia. Pelasin eilen hyvää peliä pääosin, vain pari huolimatonta lyöntiä rokotti kahden tuplan verran. Kierros 70 (-1), oli päivän toiseksi paras haastavissa ja märissä olosuhteissa. Tänään sama jatkui pelasin paikotellen hyvää peliä, mutta vielä tuli muutamia ajatusvirheitä. Päivän tulos 72 (+1) ja yhteistulos par toi sijan 4. Pääasia oli että sain pari kisaa ja paljon peliä alle. Tämä jälkimmäinen kisa oli jo paljon parempaa tekemistä. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kuussa alkavia Nordic Leaguen Winter Tourin kisoja. Huomenna vielä pelaamaan ja treenaamaan, perjantaina takaisin Suomeen.

Lopputulokset

Adios,
Henkka

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Reeniä ja lepoa

Kisojen toinen päivä oli tasaista peliä niin kuin korttikin kertoo, 16 paaria yksi birdie ja bogey. Peli alkoi tuntumaan paremmalta ja varmemmalta, vaikkakin vielä pieniä virheitä tuli. Ja etenkin tehottomuus vielä vaivasi. Vedettiin perjantaina ja lauantaina vielä kunnon treenipäivät, ja tänään sunnuntaina pidettiin huilipäivä. Tuli lepo todella tarpeeseen, alkoi väsymys näkymään lyönnissä. Huomenna päivä lähtee käyntiin aamupäivän treenillä, ja jatkuu iltapäivällä ensi viikon kisan kentän pelaamisella. Kisakenttänä toimii La Quinta, joka vaatii ainekin tarkkaa lyömistä.

Olen monta kertaa lentänyt Malagaan ja treenannut täällä, mutta en vielä kertaakaan ollut käynyt itse Malagan keskustassa. Eilen käytiikin tsekkaamassa keskusta, joka osoittautui tosi kivaksi paikaksi. Etenkin Malagan katedraali jäi mieleen.

Ensi viikon kisat käydään tiistaina ja keskiviikkona.


Live scoring


- Henkka

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Hakupäivä

Ensimmäinen kisapäivä oli hakemista ja totuttelemista. Missään vaiheessa ei oikeen saanut hyvää momentumia päälle, ja virheistä seurasi usein bogi. Päivän paras rautalyönti osui reiälle 16 (par-3), juuri sellainen fade kuin olin suunnitellut. Ainut vaan että pallo vilkutteli vielä lipun kohdalla, yhdellä pompulla taka-aitaan kiinni. Tämän seurauksena tupla korttiin. Paljon oli hyviä lyöntejä, mutta päivän tulos 75 oli silti heikko noteeraus. Tästä on vain yksi suunta, ja se on ylöspäin. Peli tosiaan vaatii kierroksia alle niin sitä kautta se tulee. Huomenna pelikaveriksi tulee olympia ja mm kultamitalisti Roman Sebrle, lajina kymmenottelu. Katsotaan miten se pallo lentää tämän tason urheilijalla. Lähtöaika klo. 10.30.

Tulosseuranta

- Henkka

tiistai 13. tammikuuta 2015

Paluu kilpailuihin

Tervehdys Malagasta! Saavuttiin tänne aurinkorannikolle perjantaina, minkä jälkeen ollaan ehditty jo ottaa hyvin tuntumaan pelaamiseen. Melkein parin kuukauden hallitreenaamisen jälkeen menee taas hetki päästä kunnolla kiinni ruoholla pelaamiseen. Etenkin perusasiat ovat isossa roolissa, suuntaaminen, alkuasento yms. Olenkin työskennellyt pelkästään niiden parissa. Täytyy myös sanoa että uudet välineet on tuntuneet tosi hyviltä.

Huomenna pääsee testaamaan tämän hetken pelikuntoa kun Atalaya Golfissa käynnistää kahden päivän mittainen Gecko Pro Tourin kisa. Se antaa varmasti hyvää osviittaa siitä mitä tulee jatkossa harjoittelussa painottaa. Pelaan vielä toisen kisan ensi viikolla. Huomenna tavoite pitää homma yksinkertaisena ja nauttia taas kisaamisesta. Alta löytyvästä linkistä pääsee seuraamaan tuloksia.

Lähtöajat/tulosseuranta

- Henkka