tiistai 8. marraskuuta 2016

Syksyn kuulumiset

Kuva: Juha Hakulinen
Kausi paketoitiin reilu viikko sitten, kun kävin Kytäjällä pelaamassa. Sen jälkeen on saatu lunta maahan, ja golfhallit alkaa täyttymään innokkaimmista pelureista. Pelasin loppu kaudesta paikotellen parempaa peliä, ja voittokin oli lähellä Lakiston Finnish Tourin kisassa. Päädyin harmittavasti lopulta toiselle sijalle, joka kaiversi todella paljon. Finnish Tourin finaalikisa sujui mollivoittoisesti, ja kokonaisrankingissa sijoituin lopulta 15. sijalle.

Kausi ei ollut suunnitelman mukainen, talvikauden vähäiset leiritykset (vain 2 viikkoa) näkyi läpi kauden epätasaisuutena. Pilkahduksia oli siellä täällä, mutta ehjän kisan kasaaminen oli vaikeaa. Se kertoo vaan omaa kieltään kuinka tärkeää on päästä läpi talven säännöllisesti treenaamaan, ja pelaamaan jotta vire on päällä heti kun kausi alkaa.

Nyt olen aloittanut työt, joita teen ainakin vuoden vaihteeseen asti. Tässä samalla koitan löytää yhteistyökumppaneita ensi kaudelle, jotta täysipainoinen treenaaminen olisi mahdollista. Muuten tilanne on haastava, mikäli talvella ei pääsee riittävää määrää ruoholle pelaamaan. Oma ihannetilanne, ja toimivaksi todettu kaudella 2014 olisi päästä tammi - huhtikuussa kaksi viikkoa kuukaudessa kunnon olosuhteisiin treenaamaan. Muuten homma menee haastavaksi oman kehityskaaren kannalta.

Mutta katsotaan mitä syksy/talvi tuo tullessaan, ja jos Sinulla on mielessä varteenotettavia tukijakandidaatteja olethan yhteydessä. Ne olisi enemmän kuin tervetulleita, jok'ikinen!

Terveisin,
Henkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti